SISUn kohtuusratkaisujen murrosareenassa haetaan yleisesti hyväksyttäviä toimia kestävyysmurrokselle

Keväällä käynnistynyt SISUn kohtuusratkaisujen murrosareena kokoaa yhteen noin 50 asiantuntijaa eri aloilta pohtimaan kohtuullista ja kestävää tulevaisuutta edistäviä politiikkatoimia. Murrosareenan työpajoissa syntyviä kohtuustoimia hyödynnetään myöhemmin ekologisella FINGREEN-makrotalousmallilla toteutettavissa skenaarioissa. 

Kuusi ihmistä SISUn murrosareenatyöpajassa pöydän ympärillä työskentelemässä. Kuva: Salla Kässi.

Kestävyysmurros tulee muuttamaan taloutta, kulutusta ja työllisyyttä tavoilla, jotka voivat vaikuttaa väestöryhmiin ja toimialoihin eri tavoin. Tarvitsemme kohtuusajattelua, jotta kestävyysmurros voisi toteutua mahdollisimman reilusti niukan talouskasvun oloissa, silti hyvinvointivaltion lupaukset säilyttäen. Kohtuus tarkoittaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa sekä puutteen että ylenpalttisuuden välttämistä oikeudenmukaisten sosiaalisten ja ekologisten rajojen puitteissa.

Vuoden 2026 aikana toteutettavassa SISUn kohtuusratkaisujen murrosareenassa kokoamme eri sektoreiden asiantuntijat neljään työpajaan pohtimaan ja kehittämään kanssamme toimia kohti nykyistä kohtuullisempaa tulevaisuutta. Työpajoissa keskustelemme kohtuudesta avoimesti mutta myös kohtuusajattelulle ominaiset, nykyiset rakenteet kyseenalaistavat piirteet tunnistaen. Samalla keskustelut tuottavat tutkimusaineistoa SISUn tutkijoille.

Kevään työpajoissa olemme olleet erityisesti kiinnostuneita siitä, millaisilla laajasti hyväksyttävillä toimilla voisimme edistää kohtuutta tulevan vuosikymmenen aikana. Niinpä työpajoissa on sekä ideoitu erilaisia kohtuusratkaisuja että arvioitu niiden hyväksyttävyyttä eri näkökulmista.

Osana murrosareenan työskentelyä hyödynnämme uutta ekologista FINGREEN-makrotalousmallia, joka toimii päätöksenteon työkaluna kestävyyssiirtymän dynamiikan ymmärtämiseen sekä politiikkakokonaisuuksien vuorovaikutusten ja vaihtoehtoisten kehityspolkujen vertailuun. Kehitämme FINGREEN-mallia erityisesti arvioimaan kohtuusratkaisujen turvallista ja oikeudenmukaista hyödyntämistä Suomessa.

SISUn kohtuusratkaisujen murrosareenan työpaja käynnissä Sofia Helsingissä. Ihmisiä istuu kuuden hengen ryhmissä pyöreiden pöytien ympärillä. Kuva: Salla Kässi.

Tulevissa syksyn työpajoissa mallinnamme FINGREEN-mallilla tämän kevään työpajojen antia. Mallinnusten avulla voimme vertailla kohtuusratkaisujen vaikutuksia talouden ja yhteiskunnan eri sektoreille sekä tulo- ja perhekuntaluokkiin. Arvioimme myös kohtuusratkaisujen oikeudenmukaisuutta suhteessa esimerkiksi tilanteeseen, jossa vihreä siirtymä tapahtuu ilman muutosten sosiaalisten vaikutusten huomioimista.

Murrosareenan lopputuotoksena syntyy skenaarioita erilaisista kestävyysmurroksen toteutumisen tavoista sekä kohtuusratkaisuihin perustuvia toimenpidesuosituksia. Julkaisemme ne eduskuntavaalien alla keväällä 2027. Pidemmällä aikavälillä syntyy myös akateemisia julkaisuja kohtuusratkaisuista, FINGREEN-mallista ja Murrosareena-menetelmästä. 

Kohtuus on tärkeä mutta samalla monimutkainen aihe. Aiomme kuitenkin luottaa prosessiin. Kuten hankkeemme vuorovaikutusvastaava Aleksi Neuvonen muistutti jo ensimmäisessä työpajassa: “Ottakaa iisisti, tämä on vaikea aihe. Kaikki ei tule valmiiksi tänään!”

Murrosareenan osallistujilta olemme kuulleet heidän kokevan merkitykselliseksi ja vaikuttavaksi jo sen, että on olemassa tila ja mahdollisuus keskustella yhdessä reilun kestävyyssiirtymän mahdollistavista kohtuusratkaisuista.

Kiitos kaikille murrosareenan osallistujille!

Seitsemän ihmistä työskentelemässä SISUn kohtuusratkaisujen murrosareenassa pöydän ympärillä. Kuva: Salla Kässi.

Teksti: Salla Kässi, Sofia Suomalainen & Aleksi Neuvonen, Demos Helsinki

Kuvat: Salla Kässi