Väitöskirjatutkija Rasmus Sihvonen tutkii kohtuuden käsitettä kokemuksesta kumpuavana ilmiönä. Tutkimuksessaan hän järjestää dialogeja, joissa osallistujat pääsevät yhdessä keskustelemaan kohtuuden kokemuksistaan ja pohtimaan, mitä muutos kohti kohtuullisempaa tulevaisuutta vaatisi.
Elämme aikaa, jona hyvinvoinnin lupaus vaikuttaisi olevan ripustettu siihen ajatukseen, että joka hetki meillä on, teemme ja olemme itse aina enemmän. Enemmän työtä, tehokkuutta, tuottavuutta, kulutusta. Karkeasti voisi todeta, että nykyisen hyvinvointijärjestelmämme toimivuus on riippuvainen siitä, että koemme niukkuutta ja riittämättömyyttä jopa kaikessa yltäkylläisyydessämme.
Kaikki tuntuu kiihtyvän, ja niin kiihtyy myös kaiken kuluminen. Ylikulutamme niin itseämme, kuin muitakin luonnonvaroja.
Oma ylikulumisemme oireilee esimerkiksi haasteina työssäjaksamisessa ja mielenterveydessä. Aikaa palautumiselle ja elämän muille merkityksellisille osa-alueille ei tahdo löytyä. Kiire tuntuu määrittävän monen arkea, oli sitten työssä, töitä etsimässä, tai opiskelemassa. Kiireen kanssa ollaan ihmeissään, kun siitä tuntuu olevan niin kovin vaikeaa päästä eroon ja se tahtoo ottaa haltuunsa jo vapaa-ajankin.
Yleensä ylikulutuksesta puhuttaessa keskitytään meidän itsemme sijaan muihin luonnonvaroihin. Huhtikuun alussa vietimme jälleen Suomen ylikulutuspäivää, jolloin olimme laskennallisesti kuluttaneet osuutemme maailman uusiutuvista luonnonvaroista. Jos vuoden sijasta ylikulutuksen hetki laskettaisiin päivän sisällä, olisimme kuluttaneet osamme luonnonvaroista kukonlaulun aikaan, heti kello kuuden jälkeen aamuyöstä. Loppupäivä menisikin sitten velaksi.
Tässä nykypäivän ylikulumisessa on kyse kohtuuttomuudesta – siitä kun mikään ei riitä. Kohtuuttomuus oireilee monilla tavoin, mutta jostain syystä nuo oireet eivät ole saaneet aikaan mitään merkittävää muutosta, vaan ylikulutus jatkuu entiseen malliin.
Kokemus kohtuuttomuudesta on kuitenkin laajasti jaettu. Miksi siitä puhutaan niin vähän ja mitä tapahtuisi, jos asia otettaisiin puheeksi? Mitä jos kuuntelisimme sitä, mitä kokemuksemme yrittävät meille kertoa? Mitä jos voisimme hetkellisesti vapautua jatkuvasta eteenpäin pyristelystä: hidastaa, pysähtyä ja lähteä taas liikkeelle kohti jotain merkityksellisempää?
Kohtuuttomuuden kokemuksesta kohtuuskokemuksiin
Aloitin viime syksynä väitöstutkimukseni, jonka tavoitteena on luoda parempaa ymmärrystä kohtuudesta, kohtuuttomuudesta ja siitä muutoksesta, joka tarvitaan luonnonvarojen (siis myös itsemme) ylikulutuksen taittamiseksi.
Sen sijaan että tarkastelisin kohtuutta puhtaasti tiedollisena tai rakenteellisena asiana, tutkimukseni lähtee liikkeelle kohtuuteen ja kohtuuttomuuteen liittyvistä arjen kokemuksista. Mitä kaikkea näihin työn, opiskelun, omistamisen ja kulutuksen kohtuuskokemuksiin liittyy, kuinka kohtuus vaikuttaa hyvinvointiimme, ja mitä sen kokeminen edellyttää?
Kohtuus kokemuksellisena asiana on sen verran monimutkainen asia, että oikeita kysymyksiä on hyvin vaikea määrittää etukäteen. Kohtuuden ymmärtäminen edellyttää sitä, että ymmärrämme paremmin itseämme, toisiamme ja meitä yhdessä. Siksi valitsin tutkimusmenetelmäkseni rakentavan ryhmäkeskustelun, dialogin.
Tässä yhteydessä dialogi viittaa rakentaviin ja luottamuksellisiin ryhmäkeskusteluhin, jotka pyrkivät ainoastaan parempaan ymmärrykseen, ja joissa kaikkien osallistujien kokemukset ovat yhtä arvokkaita tuon ymmärryksen kartuttamisessa. Tämän kaltainen ymmärtämiseen pyrkivä keskustelu on aina ollut osa ihmistenvälistä vuorovaikutusta, mutta länsimaisissa yksilökeskeisissä kulttuureissa se on kuitenkin päässyt hiipumaan. Nyt kaiken kiihtyessä ja muuttuessa dialogin tarve korostuu päivä päivältä enemmän, ja se onkin noussut esiin merkittävänä sosiaalisena innovaationa viime vuosina, esimerkiksi Erätauko-menetelmän ja Kansallisten dialogien myötä.
Tutkimuksessani järjestämissä kohtuusdialogeissa osallistujat pääsevät hölläämään tahtia ja oppimaan erilaisista kohtuuteen liittyvistä kokemuksista yhdessä muiden kanssa. Keskustelu käydään kahdessa osassa: ensimmäisellä kerralla aiheena on erilaiset kohtuuteen liittyvät kokemukset, ja toisella kerralla keskustellaan kohtuullisemman tulevaisuuden toteutumiseksi tarvittavasta muutoksesta.
Kohtuusdialogit ovat puhtaan tutkimuksen lisäksi myös toimintaa. Hypoteesini mukaan jo itse keskustelun käymisellä saadaan aikaan pieniä nytkähdyksiä kohti kohtuutta. Tarkoitus onkin tutkia käytävää keskustelua myös tämän, jo keskusteluiden aikana tapahtuvan muutoksen näkökulmasta.
Oppeja ja seuraavia askelia
Tätä kirjoittaessani olen saanut päätökseen ensimmäiset dialogikierrokset Pohjois-Savossa ja Uudellamaalla. Levitin kutsua dialogeihini erinäisissä kanavissa, aina kirjastojen ilmoitustauluilta verkon puskaradioryhmiin.
Dialogiryhmät kokoontuivat Leppävirralla, Kuopiossa, Espoossa, Lohjalla ja Helsingissä, ja kuinka antoisia keskustelut ovatkaan olleet! Osallistujat ovat upeasti sitoutuneet kaksiosaiseen keskusteluun ja keskustelleet rohkeasti omista kokemuksistaan. Suurin osa keskusteluihin osallistuneista henkilöistä on luonnollisesti jo pohtinut kohtuutta ja pyrkinyt tekemään muutoksia omassa elämässään. Dialogissa hienoimpia hetkiä ovat ne, kun uusia lamppuja syttyy ja saavutaan jonkin uuden äärelle; Yhteinen ajatuksenvirta johdattaa pisteeseen, jossa opitaan jotain uutta siitä, missä olemme, mistä tulemme ja minne olemme menossa. Näitä hetkiä jo käytyihin keskusteluihin on mahtunut useita.
Kohtuuteen liittyvien näkökulmien kirjo on käynyt dialogeissa hyvinkin selväksi. Keskustelu on liikkunut kauppojen kohtuuttoman suurista valikoimista neljän päivän työviikon kokeiluihin. Kohtuuden merkitys hyvinvoinnille on koettu keskeiseksi, mutta moni on havainnut, että niukkuuden ja liiallisuuden kokemukset työssä ja kulutuksessa ovat auttaneet tunnistamaan niiden väliin sijoittuvan kohtuuden. Työnteon ja kulutuksen kohtuudesta on päästy myös kohtuuteen yleisellä tasolla ja siitä, mitä kohtuuttomuuden purkaminen voisi edellyttää.
Keskustelujen keskeinen havainto on ollut, että kohtuuttomuuden kokemus johtuu usein kuin tyhjästä kumpuavista sosiaalisista paineista ja yksilöön kohdistuvista odotuksista, jotka sitten purkautuvat tekemiseen ja omaisuuden haalimiseen. Yksilökeskeinen kulttuuri ja sosiaalisen median ylläpitämien ihanteiden aiheuttamat riittämättömyyden kokemukset ovat nousseet esiin säännöllisesti, mikä on herättänyt huolta erityisesti nuorisosta. Sukupolvien väliset erot työhön ja omistamiseen suhtautumisessa ovat myös pohdituttaneet: kuinka kokemuksen tuoma viisaus välittyisi paremmin uusille sukupolville, ja toisaalta kuinka vanhoista työhön ja omistamiseen liittyvistä ajatusmalleista päästäisiin eroon? Yksi keskeisistä remonttia kaipaavista asioista on yksilön ja yhteisön välinen suhde, kun yksilökeskeisyydestä tulisi päästä kohti jaetumpaa hyvinvointia. Rakentavan keskustelun käyminen on nähty yhtenä hyvänä keinona tämän muutoksen edistämiseksi.
Tutkimuksen analyysivaiheessa dialogeihin osallistuneet pääsevät vielä kommentoimaan analyysin havaintoja ja jatkamaan kohtuuskeskustelua ryhmänsä kanssa. Tähän mennessä järjestämiini keskusteluihin on ymmärrettävästi hakeutunut monia, joille kohtuusajattelu ja jopa kohtuuteen pyrkiminen omassa elämässä on jo tuttua. Jatkan keskustelujen järjestämistä syksyllä ja niissä pyrinkin tavoittamaan myös uusia ryhmiä. Vallitsevilla oletuksilla ja uskomuksilla vaikuttaisi olevan merkittävä rooli kohtuuttomuuden kulttuurissa, joten on tärkeää saada rikottua kuplia ja siiloja, joissa nämä stereotypiohin perustuvat oletukset toisten ajatuksista ja motivaatioista vahvistuvat ja ylläpitävät näin jakolinjoja ihmisryhmien välillä. Pyrin siis järjestämään eri tavoin ajattevia kokoavia keskusteluja, joita täydentääkseni järjestän myös eri kohderyhmien sisäisiä keskusteluja. Jos mieleesi tulee jokin taho tai ryhmä, jonka ajatuksia kohtuudesta tulisi ymmärtää paremmin, laita viestiä!
Kyse on lopulta demokratiasta ja siitä, millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa. Luonto, myös ihminen, asettaa vaatimuksensa sille, mihin rajoihin yhteiskunnan ja ihmisen toiminnan tulee mahtua. Loput voimme päättää itse, ja sillä tulisi olla väliä, kuinka koemme nykyisyyden ja mitä ajattelemme tulevaisuudesta. Kykenemmekö tunnistamaan mitä kokemuksemme meille kertovat? Tyydymmekö sietämään kohtuuttomuutta, vai tavoittelemmeko enemmän sijaan jotain parempaa ja kestävämpää?
Teksti: Rasmus Sihvonen
Tekstin editointi: Sofia Suomalainen, Aleksi Neuvonen
Kansikuva: Kristiina Korjonen-Kuusipuro
