Taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen avaa mahdollisuuksia ja tuo turvaa, mutta miten kohtuuden periaate ja käsityksemme hyvästä elämästä asettuvat osaksi ajatuksiamme rahasta? Hilma Möttönen haastatteli 15 rahasta kiinnostunutta 18–59-vuotiasta naista. Blogitekstissään hän pohtii haastatteluiden pohjalta yhteyksiä ja vuorovaikutuksia hyvän elämän, kohtuuden ja rahan välillä.
Suomalaisille on hyvin tuttua pohtia kysymystä ”Mitä sinä tekisit, jos voittaisit lotossa?”. Haastattelin 2024 syksyllä ja 2025 syksyllä 15 iältään 18–59-vuotiasta naista heidän rahaan liittyvistä käytännöistään ja ajatuksistaan. Haastattelut olivat osa FemEconomicus-hanketta, jossa tutkitaan naiseuden ja äitiyden ihanteiden muuttumista finansialisoituvassa hyvinvointivaltiossa.1 Haastateltavat korostivat, että lottovoitosta haaveilun sijaan naisten olisi tärkeää ottaa henkilökohtaiset raha-asiansa haltuun ja pyrkiä vaurastumaan paremmilla todennäköisyyksillä säästämällä, sijoittamalla ja budjetoimalla.
”Jos joku sanoo – – jossain, että oletko loton vetänyt tai jotain, niin sitten [lapseni] saattaa kommentoida, että meillä ei lotota, kun meillä sijoitetaan.”
(haastateltava5, 36–45 v)
Naisten raha- ja sijoituspuhe on lisääntynyt viime vuosina mediassa ja julkisessa keskustelussa. Keskusteluissa korostuvat usein naisten voimaantuminen ja taloudellinen riippumattomuus puolisosta sekä oman vaurauden kerryttämisen tärkeys paitsi oman turvallisuuden vuoksi myös jonkinlaisena “taisteluna” patriarkaattia vastaan.2, 3 Talousosaaminen nähdään myös olennaisena kansalaistaitona, mistä kertoo esimerkiksi Suomelle tehty strategia kansallisen talousosaamisen vahvistamiseksi.4
Iänikuinen kysymys taustalla on, tekeekö raha onnelliseksi ja onko vaurastuminen avain hyvään elämään. Haastattelujen pohjalta jäin miettimään, miten raha, kohtuus ja hyvä elämä näkyivät haastattelemieni naisten puheessa – tuoko enempi raha parempaa elämää vai näkevätkö rahasta kiinnostuneet naiset onnea rahatalouden ulkopuolella? Entä miten kohtuuden periaate asettuu osaksi naisten käsityksiä ja käytäntöjä rahaan liittyen?
Yksilölle siirtyvä vastuu turvasta ja vapaudesta
SISU-hankkeessa kohtuutta tarkastellaan tilana puutteellisuuden ja ylenpalttisuuden välillä.5 Kohtuuden ohella hankkeessa tutkitaan sitä, miten yhteiskunnallista luottamusta voidaan ylläpitää ja vahvistaa olosuhteissa, joissa taloudelliset resurssit ovat niukat tai niukkenevat. Tekemäni haastattelut avasivat näkökulmia siihen, miten käsitykset rahasta liittyivät turvan ja toisaalta riippumattomuuden tunteeseen – raha esimerkiksi tuo turvaa tilanteissa, joissa yhteiskunnan turvaverkkoihin ei ole sokeasti luottaminen. Haastateltavat kuvasivat rahan mahdollistavan, että esimerkiksi sairastuessa pääsee nopeasti hyvään hoitoon, kesälomareissun mennessä pieleen pystyy ostamaan uuden matkalipun kotiin ja ikääntyessä on varaa jäädä eläkkeelle, hankkia tarvittavat lääkkeet ja hoidot sekä säilyttää elämänlaadultaan rikas elämä.
Rahan koettiin vapauttavan riippuvuussuhteista ja mahdollistavan omannäköisten valintojen tekemistä miettimättä sitä, onko siihen varaa. Naiset kuvasivat mahdollisuutta erota huonosta parisuhteesta pelkäämättä jäävänsä tyhjän päälle taloudellisesti, mahdollisuutta säilyttää elintasonsa yllättävistä tekijöistä, kuten vaikkapa sairastumisesta tai kodin remontista huolimatta, sekä mahdollisuutta irtisanoutua töistä, etsiä sopivaa työpaikkaa kiirehtimättä tai määrittää omat työaikansa joustavasti pelkäämättä toimeentulonsa puolesta. Eräs haastateltava sanoitti asiaa seuraavasti:
”[M]inulla pitää olla varaa erota, minulla pitää olla varaa ottaa lopputili töistä ja tehdä radikaaleja ratkaisua, että se ei ole niin, että olen jossain vankina. Vapauttahan sillä haetaan.”
(haastateltava2, 36–45 v)
Vapautumisen taustalla on paitsi irtautumista taloudellisesta riippuvuudesta ja alisteisesta asemasta (usein miespuoliseen) puolisoon nähden myös irtautumista hyvinvointivaltion peruslupauksiin luottamisesta – ehkä irtautumista myös riippuvuussuhteista toisiin ihmisiin. Vapauden mukana koetaan tulevan vastuu turvata oma tulevaisuutensa tilanteissa, joissa aikaisemmin hyvinvointivaltion uskottiin tulevan apuun ja luotettiin sen julkisten palveluiden toimivan.
Vaikka haastateltavat korostivat, että ”yhteiskunnalla sivistyneessä yhteiskunnassa on velvollisuus auttaa” heikommassa asemassa olevia (haastateltava1, 36–45 v), hyvinvointivaltion vastuuta näytettäisiin otettavan omille harteilleen myös hyväntekeväisyyden muodossa. Yllätyin, kuinka paljon naiset kertoivat hyväntekeväisyyden merkityksestä, Joulupuu-keräyksiin osallistumisesta ja lapsilleen sen opettamisesta, kuinka heikommassa asemassa olevia täytyy auttaa mahdollisuuksien mukaan myös taloudellisesti. Eräs haastateltava kuvasi ajatuksiaan näin:
”Kyllä minä jotenkin ajattelen, että mitä enemmän me voimme ihmisinä ottaa vastuuta siitä omasta, myös taloudellisesta, hyvinvoinnista ja voida itse paremmin, niin meidän on paljon helpompi nähdä niitä tilanteita, missä me voimme mahdollisesti olla auttamassa tai jakamassa, vaikka jollakin pienelläkin osuudella jotain sellaista, jolla ei asiat ole ihan niin hyvin. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa nyt nämä syöpäyhdistykset.”
(haastateltava11, 56+ v)
Osa haastatelluista yhdisti vaurauden tietynlaiseen vastuuseen toisista huolehtimisesta, joka voi ulottua omaa perhettä ja lähipiiriäkin laajemmalle. Samalla omasta hyvinvoinnista ja paremmin voimisesta koettiin tarvetta ottaa vastuuta, jotta toisista huolehtimiseen riittäisi voimavaroja. Vaurastuminen nähtiin keinona huolehtia sekä omasta jaksamisesta että toisten ihmisten hyvinvoinnista.
Materiasta elämyksiin ja elämän yksinkertaistamiseen
Vaurauden ei koettu suoraan tuovan onnea, mutta sen koettiin mahdollistavan hyvää elämää ja onnellisuuden syntymistä. Haastateltavat kuvasivat, että ”ei tarvitse mitään yksityislentokonetta olla ostamassa” (haastateltava13, 26–35 v), mutta rahan ja vaurastumisen koettiin mahdollistavan kaiken sen, mitä tarvitaan hyvän elämän elämiseen.
Naisten rahapuheessa kuuluikin vahva kohtuuden periaate: rahatilanteesta huolimatta heille on tärkeää pyrkiä ostamaan vain tarpeellinen. Tämä oli myös yksi tärkeimmistä opeista rahan suhteen, jonka haastateltavat olivat saaneet lapsuudenkodeistaan riippumatta siitä, oliko heidän lapsuudenperheensä ollut vauras vai varjostiko lapsuutta rahahuolet ja niukka rahatilanne. Haastattelujen valossa rahankäytössä näkyvä halujen erottaminen tarpeista ja tarpeelliseen keskittyminen, kohtuus, näyttäytyykin osana suomalaista kulttuuria.
Kohtuuden rajoissa pysymistä peräänkuulutettiin myös materian kautta havitellun statuksen etsimisessä. Ostoimpulsseille antautumista, ”pröystäilyä” ja todellisuutta rikkaammalta vaikuttamista oman talouden kustannuksella arvosteltiin. Eräs haastateltava kuvasi, kuinka ”se, että ylivelkaannut sen takia, että sinun pitää näyttää siltä, että sinulla menisi paremmin, mitä todellisuudessa menee, niin se ei ole ikinä jotenkin istunut minun muottiini. Yli ei saa mennä.” (haastateltava3, 26–35 v).
Myös kestävät arvot ja eettisyys olivat osalle haastateltavista itsestäänselvyyksiä kuluttamisessa. Osa kuvasi kestäviä valintoja usein myös taloudellisessa mielessä järkivalintoina, kuten eräs haastateltava kuvasi puolisonsa kanssa tekemiään kulutuspäätöksiä: ”me ostettiin paljon käytettynä tavaroita. – – Se oli osittain, koska me haluttiin sen arvomaailman mukaan toimia, mutta olihan se myös taloudellinen kysymys. Siinä säästi.” (haastateltava14, 26–36 v). Kuluttamisessa haluttiinkin tehdä järkivalintoja: ostetut tavarat pitää tulla oikeasti käyttöön, niiden tulee olla pitkäikäisiä, hyvälaatuisia ja sellaisia, jotka tuottavat itselle hyvää oloa.
Haastatteluissa jaettua oli myös kokemus siitä, että ”onni ei ole niissä tavaroissa sitten kuitenkaan” (haastateltava13, 26–35 v), koska ”on mahdotonta saavuttaa ikään kuin sellaista tyydytystä, koska lista mitä kaikkea haluaa on niin pitkä, eikä niitä voi saada” (haastateltava6, 36–45 v). Tavaran sijaan rahaa suosittiin käytettäväksi enemmän elämyksiin ja palveluihin, jotka tarjosivat hyvinvointia, elämyksiä tai laatuaikaa itselle tärkeiden ihmisten kanssa.
Haastattelemieni naisten vaurastumisen tavoittelussa ja elämäntyylin rakentamisessa olikin maltillinen sivuääni: osa haastateltavista ei halunnut rikastua tekemällä kolmea eri työtä oman hyvinvointinsa kustannuksella ja käyttää suuria määriä rahaa, vaan heillä oli toive elämän yksinkertaistamisesta, hidastamisesta ja kuluttamisen vähentämisestä. Eräs haastateltavista sanoitti ajatuksiaan näin:
”Haaveilen paluusta yksinkertaisempaan ja vähemmän kulutuksen elämään, ja se todennäköisesti tuleekin toteutumaan. En koe, että minulla nytkään ulkoista painetta on tienata paljon, mutta kyllä minulla on semmoinen olo, että perhe-elämämme vie aika paljon. En minä downshiftaamista halua. Tykkään töistäni. Ehkä vapaa-aikaa ja fiilistelyhommaa vielä enemmän kuin nyt. Nyt on aika paljon vauhtia elämässä.”
(haastateltava2, 36–45 v)
Niukistelusta nautiskeluun
Yksi kiinnostavimmista havainnoista peilautuu aikaisempaan SISU-tutkijoiden tekemään tutkimukseen. Teija Makkonen ja Aleksi Neuvonen tutkivat iäkkäiden, 65–82-vuotiaiden, suomalaisten käsityksiä kohtuudesta.6 Tutkimuksessa vanhempi sukupolvi koki syvää tyytyväisyyttä ja merkityksellisyyttä säästäväisestä ja kohtuullisesta elämäntyylistään. He toivoivat lastensa ja lastenlastensa oppivan heiltä säästäväistä elämää toteamalla esimerkiksi, että kunpa nuoremman sukupolven ei aina tarvitsisi lähteä ulkomaille tai viettää lomia järjestämällä jatkuvasti aktiviteetteja ja ohjelmaa.
Osa haastattelemistani naisista, jotka olivat pääsääntöisesti 26–45-vuotiaita, sen sijaan koki vanhempiensa säästäväisen elämäntyylin ”kituuttamisena”, jossa elämästä ei tule nautittua kunnolla. Useat jopa totesivat toivovansa omien vanhempiensa oppivan pois niukasta elämäntyylistään ja uskaltavan matkustella, kuluttaa ja näin nauttia elämästä, kun heillä on siihen varaa.
”[K]yllä minä lähtökohtaisesti ajattelen niin, että minun mielestäni sinun pitää nauttia eläessä niistä rahoista. Ei se sijoittaminen tarkoita sitä, että sinun pitää itse kituuttaa ja sitten kaikki muut saavat ne rahat. En minä halua sellaista ajatusta itselleni, enkä minä halua sitä myöskään omille vanhemmille, että he eivät saisi toteuttaa tai mennä unelmiensa perässä. Ja itse asiassa on ollut ihan hienoa nähdäkin, että he eivät ole koskaan ikinä matkustaneet, ja nyt he ovat.”
(haastateltava5, 36–45 v)
”[A]inakin itse arvostaisin, jos vanhempani eläisivät, eivätkä ajattelisi, että nyt kituutetaan ja säästetään, että meille lapsille jää mahdollisimman iso perintö.”
(haastateltava8, 26–35 v)
Makkosen ja Neuvosen tutkimukseen aineistoani verraten ajatukset hyvästä elämästä, säästäväisestä elämäntyylistä ja (elämyshakuisen) kuluttamisen roolista siinä saattavat olla osittain erilaisia sukupolvien välillä. Toisaalta säästäväisyys kuvattiin yhtenä tärkeimmistä rahaan liittyvistä opeista, joita he olivat saaneet omilta vanhemmiltaan ja joita haastateltavat myös toivoivat pystyvänsä välittämään omille lapsilleen. Tässä mielessä siis Makkosen ja Neuvosen tutkimuksessa esiin tullut iäkkäämmän sukupolven toive siirtää kohtuullista elämäntyyliä ylisukupolvisesti eteenpäin näyttäisi aineistooni peilaten säilyvän ennallaan. Siitä, missä määrin rahaa on hyväksyttävää käyttää itseensä ja ”elämästä nautiskeluun” ja mitä ne nautintoa tuottavat asiat ovat, näyttäisi olevan erilaisia käsityksiä sukupolvien välillä.
Kaikki haastateltavat eivät kuitenkaan kuvanneet rahan kuluttamisen vaikkapa matkusteluun olevan ainoa keino elämästä nauttimiseen. Elämässä koettiin olevan muitakin tärkeitä asioita kuin ne, joita rahalla voi saada. Osa haastateltavista kuvasi omaksuneensa iäkkäämmiltä sukulaisiltaan vaatimattomamman, omistetusta tavarasta huolehtimista korostavan elämäntyylin: ”nytkin minulla on päällä tässä äitin käyttämä vanha fleececollege – – Ja sitten se minun [vanhempi sukulaismies], jolla on suuri omaisuus, niin hän on sellainen, että hän parsii sukkansa ja näin. Minä jotenkin ihannoin sitä tosi paljon, sen tyyppistä toimintaa.” (haastateltava7, 36–45 v).
Naisten haastattelujen pohjalta minulle välittyi kuva kasvavasta yksilön vastuusta ja paineesta turvata oma ja läheisten tulevaisuus ja turvallisuus, mutta myös toive elämänlaadun ja onnellisuuden lisäämisestä. Vauraus näyttäisi mahdollistavan hyvää elämää, mutta sitä ei haluttu nostaa elämän keskipisteeksi. Elämän yksinkertaistamiselle ja hidastamiselle on tilausta. Kohtuus kuuluu ja näkyy paitsi naisten rahankäytössä ja suhteessa rahaan myös toiveissa elämän rakentamisesta. Tärkeää on tunnistaa se, mikä riittää ja pystyä keskittymään itselle merkityksellisiin asioihin.
Teksti: Hilma Möttönen
Kuva: Pixabay
Lähteet
- Hanke Fiksut naiset rakastavat rahaa – Uudelleenmuotoutuvat naiseuden ja äitiyden ihanteet finansialisoituvassa hyvinvointivaltiossa (FemEconomicus) on käynnissä vuosina 2023–2027. Hanketta rahoittaa Suomen Akatemia. Blogitekstin kirjoittaja Hilma Möttönen työskenteli hankkeessa vuosina 2024–2026. Lue lisää hankkeen sivuilta UEF Connectista: https://uefconnect.uef.fi/femeconomicus/ ↩︎
- Dosekun, S. & O’Neill, R. (2026) Popular Financial Feminisms: Mapping New Mergers of Feminism and Capitalism. Signs: Journal of Women in Culture and Society 51:3, 683–705. ↩︎
- Logan, J. & Serisier, T. (2026) Fight the Patriarchy? Get Rich! ‘Financial Feminism’ as Feminist Neoliberalism. Feminist Theory 27:3, 315–331. https://doi.org/10.1177/14647001251330625 ↩︎
- Suomen Pankki (2021) Ehdotus Suomen talousosaamisen edistämisen kansalliseksi strategiaksi. Suomen Pankin yleistajuiset selvitykset A:124. https://publications.bof.fi/server/api/core/bitstreams/617b907a-de94-4f85-bff1-1e19553050b7/content ↩︎
- Koskimäki, T., Laurent, É., Linnanen, L., Neuvonen. A. & Salonen, A.O. (2026) Sufficiency in principle and practice: An operational definition and typology. Journal of Cleaner Production 570, 148738. https://doi.org/10.1016/j.jclepro.2026.148738 ↩︎
- Makkonen, T., & Neuvonen, A. (2025) Living sufficiency of older adults in Finland: Intergenerational practices for sustainable futures. Socio-Ecological Practice Research 7, 405–417. https://doi.org/10.1007/s42532-025-00235-y ↩︎
